Lehdistötiedote

PayEx-konserni jatkaa kasvuaan pohjoismaisilla markkinoilla. Pohjoismaiden merkittävin maksuasiantuntija PayEx on ostanut Oy Suomen Laskunhallinta Ab:n ja avaa toimiston Suomessa.

Oy Suomen Laskunhallinta Ab:n toimialana on ollut verkko- ja printtilaskujen välitys, maksuvalvonta ja erääntyneiden saatavien perintä. Yrityksen osakekanta on myyty kokonaisuudessaan PayEx –konsernille ja yhtiön nimi on jatkossa PayEx Oy.

PayEx on perustettu Visbyssä, Gotlannissa vuonna 1972, Faktab Finans -nimisenä. Nykyään PayEx on pohjoismainen konserni, jonka toimistot sijaitsevat Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja nyt myös Suomessa. PayEx:n toiminta kattaa internet-, mobiili- ja fyysisen kaupan maksupalvelut. Lisäksi yhtiö tuottaa luottoluokitus-, laskutus-, luotonhallinta-, laskunvälitys-, reskontra- ja perintäpalveluita.

PayEx:n asiakkaat edustavat lähes kaikkia toimialoja, Asiakkaita ovat esim. teleoperaattorit, pankit,  liikeketjut ja verkko- sekä mobiilikaupat. PayEx edistää paitsi merkittävien myös pienempien yritysten liiketoimintaa yksinkertaistamalla näiden toimintatapoja.

Toimitusjohtaja Jörgen Pettersson, PayEx Finance Ab on tyytyväinen kauppaan ja eritoten siihen, että PayEx voi nyt tarjota pohjoismaisille asiakkailleen kokonaisratkaisuja.

- PayEx:n asiakas saa täydellisen raportin yrityksensä myynnistä niin paikallisella, kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, sanoo Pettersson.

PayEx -konserni odottaa nopeaa kasvua Suomessa ja on jo aloittanut uusien työntekijöiden rekrytoimisen. Kaikki PayEx:n palvelut ovat Suomessa nyt saatavilla.

Oy Suomen Laskunhallinta Ab:n toimitusjohtaja Mauno Lehtonen on nimitetty Suomen maajohtajaksi. Lehtonen on iloinen voidessaan edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä PayEx:n monipuolisella palvelukonseptilla. Maajohtaja Lehtonen toteaa PayEx:n olevan kaikella todennäköisyydellä paras mahdollinen eurooppalainen kumppani yritysten lasku- ja maksunhallinnan ulkoistamiseksi.

Lisätiedot

Mauno Lehtonen, maajohtaja

Puh. 010 835 9301

mauno.lehtonen@payex.com

Teollisuuskatu 21

00510 HELSINKI

PayEx-konserni

PayEx on yksityisomisteinen, rahoitusalalla toimiva konserni, jonka pääkonttori on Gotlannissa, Ruotsissa. Konserniin kuuluu useita yrityksiä, ja henkilökuntaa on runsaat 600 henkilöä neljässä maassa.

PayEx tarjoaa maksuratkaisuja internet- ja mobiilikauppaan sekä fyysiseen kaupankäyntiin ja  hallinnollisia laskutus-, reskontra- ja perintäpalveluja. PayEx tarjoaa myös rahoituspalveluja, kuten factoringia ja osamaksua. Asiasta tarkemmin: payex.fi

 

Lehdistö

Markkinointijohtaja
Emil Daun
Puhelin: +46 (0) 498 20 20 00
Faksi: +46 (0) 498 20 97 44
emil.daun@payex.com