"Yksikään ihminen ei ole saari."
Seuraavassa on tiivistelmä PayExin omasta brändikirjasta:
Kun 13-vuotias Max Hansson tuhlasi kesälomaansa
kirjoittamalla laskuja hiki hatussa isänsä hämärässä konttorissa, hänen
ikätoverinsa tirkistelivät salaa Gotlannin rannoilla lomailevia ja aurinkoa
ottavia tyttöjä. Max oli kateellinen kavereilleen ja kaipasi pois pimeästä
konttorista, jossa hänen isänsä piti huutokauppafirmaa. Mitä tekee poika, joka
kaipaa ulos mutta jonka täytyy saada ensin työnsä valmiiksi? Hänelle oli
selvää, että työtä pitää tehostaa ilman, että sen lopputulos kärsii.
Sitä varten Max hankki mantereelta hiilipaperia, jotta hänen
ei tarvitsisi kirjoittaa laskuja kahteen kertaan. Hän tilasi ikkunakuoria, jotta
hänen ei tarvinnut kirjoittaa vastaanottajan nimeä ja osoitetta kahdesti.
Nykyään nämä tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Mutta ei tuolloin. Ja tämä oli
tietysti vasta alkua.
Max siirtyi huutokauppafirman johtoon isänsä jälkeen, aivan
kuten isä oli tehnyt periessään firman Maxin isoisältä. Mutta vähitellen
saarella ei enää ollut maatiloja lakkautettaviksi. Kaikki irtaimisto oli jo
hajotettu, ja silloin huutokaupan pitämisestä tuli vaikeaa. Kaikkein vaikeinta
oli tehdä sitä, mistä Max Hansson piti eniten: laskuttaa.
Maxilta ei ollut mikään satunnainen älynväläys, että hän
perusti Faktabin, nykyisen PayExin. Se perustui kokemukseen, jonka hän oli
saanut äidinmaidossa.
Vuonna 1972 Max perusti Faktabin ja alkoi ottaa hoitaakseen
silloisten asiakkaidensa yksitoikkoisia mekaanisia paperitöitä. Nykyään Maxin
yritys on ehtinyt vaihtaa nimensä PayExiksi. Siitä on kolmenkymmenenviiden
vuoden aikana kehittynyt yritys, joka on niin viimeistellyn tehokas ja
teknistynyt, ammattimainen ja erikoistunut, että asiakkaat tuskin enää
osaisivat palata hoitamaan asioita itse. Miksi he edes haluaisivat sitä?!
- Yksikään ihminen ei ole saari, Ernest Hemingway
kirjoitti.
- Ei myöskään yksikään yritys, Max täydensi.
Hemingway tarkoitti, että useimmat ihmiset tarvitsevat
toisia ihmisiä selviytyäkseen elämässä ja voidakseen hyvin. Suunnilleen näin
järkeili myös Max Hansson
Yksikään ihminen ei ole saari.
Joskus ihmiset tarvitsevat apua ymmärtääkseen tämän. Jos he
lopuksi oivaltavat tämän, he voivat päästä historiaan. Niin käy Max Hanssonille.
Ainakin elinkeinoelämän historiassa. Samoin pääsee PayEx historiaan. Se on
Maxin ja muiden runsaiden kuudensadan työntekijämme ansiota.
Keskellä maailmanperintöä
Pääkonttorimme on Gotlannin saarella, aivan Visbyn
keskustassa.
Paikka on liitetty UNESCOn maailmanperintölistalle.
Keskiaikaisiin kivitaloihin luomme ainutlaatuisia työpaikkoja, joissa edistämme
luovuutta, sitoutumista, keskittymistä, yhteistyötä – sanalla sanon työn iloa.
Muut toimipaikat täydentävät kokonaisuutta tarjoamalla tiettyä
huippuosaamista, asiakassuhteita, kieliä, kulttuuria ja muuta vastaavaa.
Lisäksi hajotamme riskejä hoitamalla tiettyjä toimintoja maantieteellisesti eri
paikoissa.
Kaiken kaikkiaan tämä merkitsee erittäin hyvää jatkuvuutta
ja laatua kohtuullisin kustannuksin samalla, kun toimimme lähellä asiakkaita ja
markkinoita.
PayExin viisi
avainta
Seisomme jalat
maassa ja työskentelemme kovasti joka päivä tekemällä parhaamme mukaan oman
osuutemme – yksitellen tai ryhmässä. Tämä on muotoiltu viitenä
"avaimena"
- Tee oikein
- Tee uutta
- Välitä
- Toimi
- Me olemme PayEx
Tee oikein – Me olemme hyviä. Mutta kaikki hyvä voi
kehittyä paremmaksi. Jotta onnistuisimme tulemaan vieläkin paremmiksi, meidän
on otettava itseämme niskasta kiinni. Meidän on uskallettava ottaa riskejä,
mutta muistettava koko ajan tehdä oikeita asioita oikealla tavalla. Vasta
silloin on työskentelymme tehokasta. Tee oikein.
Tee uutta – Kehitymme yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Meidän on tunnettava asiakkaamme ja asiakkaamme asiakkaat, jotta voisimme tehdä
hyvää työtä. Meidän on kuunneltava tarkalla korvalla asiakkaamme toivomuksia ja
myös autettava heitä voidaksemme tunnistaa heidän tarpeensa ja kehittää
jatkuvasti tarjoamiamme palveluita. PayExin kaikki työntekijät vastaavat siitä,
että yrityksen työtehtävät hoidetaan mahdollisimman hyvin. Työn oikeellisuus ja
rakenne on koko ajan asetettava kyseenalaiseksi, ja on aina tapoja, joilla työn
laatua voidaan parantaa ja kustannuksia vähentää. Meidän on kaikkien
osallistuttava jatkuvasti uusien ratkaisujen ja parempien työtapojen
etsimiseen. Sillä tavoin PayEx voi kehittyä ja hyödyttää asiakkaitaan, ja
silloin pääsemme kehittymään edelleen. Aina löytyy parempia tapoja tehdä
asioita. Tee uutta.
Välitä – Viihtyminen on välttämätöntä, muuten emme
jaksa tehdä oikein ja uutta. Meidän kaikkien on pidettävä huoli siitä, että
kaikki viihtyvät. Toisten huomioon ottaminen ja kunnioittaminen saattaa
kuulostaa itsestään selvältä, mutta me PayExissä olemme sitä mieltä, että tätä
asiaa kannattaa korostaa.
Pidämme huolta
toisten yritysten rahoista. On itsestään selvää, että noudatamme siinä huolellisuutta.
Työn huolellisuuden ja järjestelmällisyyden täytyy näkyä myös työtiloissamme
niin, että esimerkiksi työpaikkamme ovat hyvässä järjestyksessä. Paras
mahdollinen laatu koskee kaikkia työvaiheita, samoin kuin asennoitumistamme
muihin. Meidän on välitettävä, paitsi asiakkaistamme ja työstämme, myös
toisistamme. Välitä.
Toimi – Ei riitä, että ymmärrämme nämä ajatukset,
nyökkäämme ja olemme niistä samaa mieltä. Toimintamme jokapäiväisessä työssä,
tosielämässä ja vaikeissa tilanteissa osastojen ja työtovereidemme kesken on
paljon enemmän. Pidämme yllä avointa ja kriittistä ilmapiiriä, jossa jokainen
uskaltaa sanoa mielipiteensä. Ota vastuuta työssä viihtymisestä! Hyvä
työilmapiiri luodaan yhdessä.
Kun toimimme PayExin
tapaan, siitä tulee käsite, joka leviää ja säilyy. Toiminta ei ole pelkästään
uuden tekemistä. Meidän on myös autettava, korjattava, oikaistava,
kyseenalaistettava, kiitettävä, osoitettava kykyä toimia. Auttakaamme pitämään
PayExin toimintatapa hengissä. Toimi.
Me olemme PayEx – Yritys ei ole mitään ilman
työntekijöitään. Jokainen pieni yksityiskohta on osa kokonaisuutta ja jokainen
työntekijä on osaltaan tekemässä PayExistä sitä mikä se on. Olemme kaikki
erilaisia, ja se on myös tarkoitus – me täydennämme toisiamme ja yhdessä meistä
tulee vahvempia. PayEx olemme me.